Ajattelun perusliikkeet

Neljä ajattelun perusliikettä tilassa

Ihmismieli ei ole tietokone. Se on biologinen, kehollinen ja tilaa hahmottava järjestelmä.

Kognitiivisessa kielitieteessä esimerkiksi George Lakoff on esittänyt, että ymmärryksemme rakentuu fyysisen kokemuksen varaan. Se tarkoittaa, että mielessämme hahmotamme myös abstrakteja asioita kolmeulotteisesti ja konkreettisesti – esimerkiksi kokonaisuutta voi tarkastella eri suunnista ja toisiinsa liittyvien asioiden välillä on fyysinen kytkös, jolloin yhden liikuttaminen liikuttaa myös toista.

Jos ajattelua hahmotetaan liikkumisena abstraktissa tilassa, seuraava kysymys kuuluu: miten siellä liikutaan taitavasti? Ehdotan neljää kognitiivista perusliikettä, joiden avulla omaa ajattelua voi tehdä tietoisemmaksi, selkeämmäksi ja harkitummaksi.

• Lue myös esseeni: Mieli ei ole tietokone – Kohti kehollisen ajattelun renessanssia

1. KONTEKSTI: Mitä katsot ja mistä? (Perspektiivi)

Ajattelussa ei ole ”näkymää ei-mistään” tai näkymää kaikkialta yhtä aikaa. Katsomme maailmaa aina jostakin kulmasta ja jonkin kehyksen läpi. Ensimmäinen perusliike on oman tarkastelukulman tunnistaminen ja tarvittaessa sen vaihtaminen.

Kontekstin liike on mentaalista kiertoliikettä. Sen avulla voi kysyä:

• Mistä tarkastelukulmasta tai taustasta katson tätä asiaa? Mitä näen tästä positiosta?
• Mitä jää näkökenttäni ulkopuolelle?
• Miltä tämä näyttäisi toisesta suunnasta?
• Millaisen kehyksen tai linssin läpi tarkastelen tätä asiaa?

Pidämme helposti omaa näkökulmaamme objektiivisempana kuin se onkaan. Kontekstin liike tarkoittaa kykyä havaita oma perspektiivi yhtenä mahdollisena ja vaihtaa sitä tietoisesti. Ajattelija voi ikään kuin kiertää asian ympäri ja tarkastella sitä eri suunnista.

Tähän liittyy myös kognitiivinen empatia: kyky tunnistaa, että toisesta suunnasta katsottuna sama todellisuus voi näyttää erilaiselta.

2. TASOT: Ylös vai alas? (Abstraktio)

Ajattelumme liikkuu aina jollakin tasolla:

• konkreettisella alatasolla (havainnot, käytäntö, yksityiskohdat)
• abstraktilla ylätasolla (teoriat, periaatteet, visiot)
• tai jossakin sillä välillä.

Toinen perusliike on vertikaalinen, ylös ja alas suuntautuva hissiliike.

Ongelmia syntyy, kun jäämme yhdelle tasolle. Voimme juuttua yksityiskohtien viilaamiseen emmekä enää näe kokonaisuutta. Tai voimme jäädä ylätasolle puhumaan strategiasta ja periaatteista, joilla ei enää ole selvää yhteyttä käytäntöön.

Taitava ajattelija tunnistaa, millä tasolla keskustelu tai oma ajattelu kulloinkin liikkuu, ja pystyy vaihtamaan tasoa. Hän osaa nousta katsomaan kokonaisuutta ja laskeutua tarkistamaan, miltä asiat näyttävät käytännössä.

3. KYTKENTÄ: Miten asiat liittyvät toisiinsa? (Logiikka)

Ajattelussa käsittelemme jatkuvasti asioiden välisiä suhteita: logiikkaa, kausaliteettia, riippuvuuksia ja vaikutuksia. Kolmas liike onkin asioiden välisten kytkentöjen tunnistamista ja uusien kytkentöjen luomista.

Kytkennän liikkeessä kysytään esimerkiksi:

• Mistä ilmiö A johtuu? Mihin tekijöihin se kytkeytyy?
• Jos haluan muuttaa ilmiötä A, mitä uusia tekijöitä minun täytyy siihen kytkeä?
• Miten A liittyy B:hen? Onko kyse syy-seuraussuhteesta vai korrelaatiosta?
• Millä mekanismilla vaikutus syntyy?

Kytkennän liikkeen tarkoituksena on tunnistaa ja rakentaa kestäviä yhteyksiä asioiden välille. Kestävä kytkentä ei voi perustua esimerkiksi oletukseen, joka ei kestä lähempää tarkastelua.

Kytkemisen taitoa tarvitaan, kun

• yritämme ymmärtää, miten jokin ilmiö toimii
• rakennamme vaikutussuhteiden tai logiikan varaan jotakin uutta
• haluamme muuttaa olemassa olevaa dynamiikkaa.

4. OLENNAISUUS: Millä on painoarvoa? (Merkityksellisyys)

Neljäs liike vaatii valintaa ja poisvalintaa. Se on kykyä erottaa merkityksellinen epäolennaisesta. Informaatiota voi olla paljon, mutta kaikki ei ansaitse yhtä paljon huomiota.

Olennaisuuden taju edellyttää arviointia, suodatusta ja punnintaa. On muodostettava käsitys siitä, millä on painoarvoa ja mihin kannattaa keskittyä. Tässä liike kytkeytyy myös kontekstiin: jo tarkastelukehyksen valinta rajaa sitä, mikä näyttää olennaiselta.

Olennaista voi etsiä esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä:

• Mikä on ydin, jota ilman asia menettää merkityksensä?
• Mikä on merkityksellistä suhteessa tavoitteeseen?
• Mitä voi jättää huomiotta ilman, että kokonaisuus kärsii?

Olennaisuuden tunnistamiseen liittyy myös kehollinen ulottuvuus. Asioiden painoarvoa ei aina voi arvioida pelkästään tietoisen päättelyn avulla, vaan myös tiedostamaton tieto ja intuitio voivat ohjata valintoja tarkoituksenmukaisesti.

Toisaalta omaa merkityksellisyyden erottelukykyä on myös kyseenalaistettava ja kalibroitava. Intuitiivinen tärkeyden tuntu ei vielä takaa, että arvio on oikea; mukana voivat olla myös omat pelot, toiveet ja kognitiiviset vinoumat.

Perusliikkeet tukevat ketterää ajattelua

Taitava ajattelu on ennen kaikkea joustavaa. Kun ajattelu jumittuu, ongelmaa voi tarkastella näiden liikkeiden avulla:

• Näemmekö asian vain yhdestä kapeasta näkökulmasta? → Kontekstin liike
• Olemmeko juuttuneet yksityiskohtiin tai liian abstraktille tasolle? → Tasojen liike
• Ymmärrämmekö kunnolla, mistä asia johtuu? → Kytkennän liike
• Hahmotammeko, mihin pitäisi keskittyä? → Olennaisuuden tunnustelu

Kognitiivinen lihasmuisti: kun liikkeet sisäistyvät

Kukaan ei lähde opettelemaan autolla ajoa ensimmäisenä moottoritiellä. Ensin harjoitellaan rauhallisessa paikassa: kytkin ylös, varovasti kaasua, vaihde silmään, tuntuma jarrupolkimeen. Alussa ajaminen on kömpelöä, koska jokainen liike vaatii tietoista huomiota.

Toistojen myötä suuri osa toiminnasta automatisoituu. Sama voi tapahtua ajattelun taidoille. Tässä yhteydessä automatisoitumista osuvampi sana saattaa kuitenkin olla sisäistyminen.

Taitava ajattelu ei siis välttämättä tarkoita aina hidasta analyyttistä päättelyä. Harjoiteltu taito voi vaikuttaa myös nopeaan ja intuitiiviseen ajatteluun. Daniel Kahneman on tehnyt tunnetuksi jaon ajattelun systeemeihin 1 ja 2 eli nopeaan ja hitaaseen ajatteluun. Ajattelun perusliikkeiden käyttämisessä tavoite voisi olla, että tietoinen harjoittelu alkaa vähitellen vaikuttaa myös systeemin 1 mukaiseen ajatteluun eli nopeaan, reaktiiviseen tai refleksimäiseen ajatteluun.

Aluksi joudumme pysähtymään tietoisesti: millä tasolla nyt olen, ja mille tasolle pitäisi siirtyä? Harjoittelun myötä voimme tunnistaa tarpeen tasojen liikkeelle yhä nopeammin.

Kun liikkeet sisäistyvät, huomio ei enää kohdistu vain yksittäisten ajatusten tarkistamiseen. Niistä voi muodostua tapa hahmottaa kokonaisuutta: uuden ilmiön äärellä on helpompi tunnistaa, mistä sitä kannattaa katsoa, millä tasolla sitä pitäisi tarkastella, mitä yhteyksiä pitäisi etsiä ja mikä siinä on olennaista.

Jäsennys voi ruokkia prosessointia pinnan alla

Luovuutta ja tiedostamatonta prosessointia koskeva tutkimus antaa perusteita ajatukselle, että ongelman työstäminen voi jatkua myös silloin, kun tietoinen huomio on muualla. Oivallus saattaa syntyä vasta tauolla, kävelyllä tai levon aikana sen jälkeen, kun ongelmaa on ensin käsitelty tietoisesti.

Ajattelun perusliikkeitä voi kokeilla tapana jäsentää jotakin asiaa tai kokonaisuutta ennen kuin siitä ottaa etäisyyttä:

1. Konteksti: Aseta tarkastelukulma tai kysymys, johon etsit vastausta.
2. Tasot: Tarkastele ilmiötä sekä konkreettisella että abstraktilla tasolla ja kerää havaintoja molemmista.
3. Kytkentä: Tunnista aukkoja, jännitteitä ja epäselviä suhteita. Mikä selittää X:n? Miten A voisi liittyä B:hen?
4. Olennaisuus: Kysy mielessäsi, mikä asiassa on olennaista ja mitä tietoa kannattaa pitää huomion piirissä.

Liikkeiden avulla voi siis ainakin yrittää valmistella ongelmaa niin, että myös myöhempi, vähemmän tietoinen prosessointi kohdistuu hyödyllisiin kysymyksiin.

Ajattelun perusliikkeet: systeemisyyden alkeet?

Systeemiajattelusta puhuttaessa kehotetaan usein ”hahmottamaan kokonaisuuksia”, ”ymmärtämään riippuvuussuhteita” ja ”välttämään siiloutumista”. Vaikeampi kysymys on, mitä ajattelijan pitäisi käytännössä tehdä ajatellakseen systeemisemmin.

Neljä perusliikettä eivät yksin muodosta systeemiajattelua, mutta niitä voi tarkastella sen käytännöllisinä alkeina.

1. ”Konteksti” auttaa tunnistamaan systeemin rajat

Systeemiajattelussa on päätettävä, mikä kuuluu tarkasteltavaan kokonaisuuteen ja mikä jää sen ulkopuolelle. Kontekstin liike tekee tätä rajausta näkyväksi.

Jos esimerkiksi liiketoiminnallista ongelmaa tarkastellaan vain myynnin näkökulmasta, systeemi rajautuu yhdellä tavalla. Jos näkökulmaksi vaihdetaan asiakkaan koko elinkaari, rajat muuttuvat.

Myös osaoptimointi voi syntyä liian kapeasta perspektiivistä. Kontekstin vaihtaminen auttaa huomaamaan, mitä nykyinen rajaus jättää ulkopuolelle.

2. ”Tasot” auttaa näkemään hierarkiat

Systeemit ovat kerroksellisia: yksi kokonaisuus voi olla samalla osa suurempaa kokonaisuutta.

Tasojen välinen liike auttaa tarkastelemaan tätä rakennetta. Pelkkä ylätason kokonaiskuva voi peittää alleen yksityiskohtien tärkeät signaalit, kun taas pelkkä yksityiskohtiin keskittyminen voi estää näkemästä osien vuorovaikutuksesta syntyviä ilmiöitä.

Ylös ja alas liikkuminen auttaa pitämään sekä osat että kokonaisuuden tarkastelussa.

3. Dynamiikan ymmärtäminen vaatii kytkentää

”A aiheuttaa B:n.” Tämä on lineaarinen, suoraviivainen tapa hahmottaa asioita. Systeemeissä vaikutukset kuitenkin ovat monimutkaisempia. Vaikutukset voivat kiertää takaisin: A vaikuttaa B:hen, joka puolestaan vaikuttaa A:han. Lisäksi vaikutuksiin voi liittyä viiveitä.

Kytkennän liike auttaa jäljittämään näitä suhteita. Välittömän aiheuttajan lisäksi voidaan etsiä rakenteita, jotka ylläpitävät tai vahvistavat ongelmaa.

Se, mikä suoraan aiheutti jonkin tapahtuman, ei yksinään ole ratkaisevaa. Olennaisempaa on, millainen vaikutusten verkosto – tekojen ja tapahtumien ketju tai sykli – tuottaa havaitun ilmiön ajan kuluessa.

4. ”Olennaisuus” auttaa löytämään vaikuttamisen paikkoja

Donella Meadows puhui vipupisteistä eli systeemin kohdista, joissa suhteellisen pieni muutos voi vaikuttaa laajasti systeemiin.

Monimutkaisessa systeemissä mahdollisia kytkentöjä ja potentiaalisia muutoskohteita on paljon. Kaikkea ei voida muuttaa. Olennaisuuden liike auttaa arvioimaan, mihin huomio ja toiminta kannattaa kohdistaa.

Ilman tällaista valintaa systeemianalyysi voi jäädä kaiken liittämiseksi kaikkeen. Olennaisuuden tunnistaminen auttaa viemään analyysin kohti toimintaa.

Staattisesta dynaamiseen

Systeemistä ajattelua voi tämän mallin kautta tarkastella aktiivisena tekemisenä:

• Konteksti auttaa tunnistamaan rajat ja näkökulmat.
• Tasot auttaa liikkumaan osien ja kokonaisuuksien välillä.
• Kytkentä auttaa jäljittämään suhteita ja dynamiikkaa.
• Olennaisuus auttaa päättämään, mihin huomio ja toiminta kannattaa kohdistaa.

Tässä mielessä ajattelun perusliikkeet voivat toimia systeemisen ajattelun alkeina: konkreettisina tapoina ohjata huomiota silloin, kun tarkasteltava ilmiö on monimutkainen.

Kohti aktiivisempaa ajattelua

Mallia ei tarvitse ottaa käyttöön kokonaisena. Yhdenkin liikkeen voi nostaa tietoisesti tarkasteluun seuraavassa palaverissa, kirjoitusprosessissa tai ongelmatilanteessa.

• ”Jumitammeko nyt yksityiskohdissa?” ohjaa tarkistamaan tasoa.
• ”Mistä näkökulmasta tätä ei ole vielä katsottu?” siirtää kontekstia.
• ”Mihin tämä väite perustuu?” tarkistaa kytkentää.
• ”Mikä tästä oikeasti vaikuttaa lopputulokseen?” etsii olennaista.

Ajattelun perusliikkeet ovat siis ennen kaikkea huomion ohjaamisen välineitä. Ne eivät määrää, mitä pitäisi ajatella. Ne auttavat tunnistamaan, millaista oma ajattelu tietyssä hetkessä on ja mihin suuntaan se voisi seuraavaksi liikkua.